torstai 23. kesäkuuta 2016

Kaunista juhannusta

Kaunista ja nautinnollista juhannusta !

Muutama kaunis kuva kesäkotimme rannasta. 





Kaunista ja aurinkoista kesää kaikille <3 
- Helinä- 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Isäni mökin maalaus ja sisustus

Tervehdys :) 
Minun 73-vuotias isä pyysi minua maalaamaan hänen koko mökkinsä sisältä valkoiseksi. Hetken ihmettelin, että mikä tää homman nimi on. Isäni sanoi, että on lukenut sisustuslehtiä ja tullut siihen tulokseen, että valkoinen olisi jees. 
Siinä vaiheessa meinas tipahtaa leuka lattiaan.. Minun 73v isä lukee sisustuslehtiä :D 󾌴
No, mitäpä sitä ei rakkaan isänsä eteen tekisi. 
Maalasin hänen mökkiään 4 päivää, about 12h päivässä sekä sisustin mökin uudestaan. Tämä oli aika kova homma, koska minulla ei ollut aikaa tähän projektiin, kuin neljä päivää eli työtahti oli aika jäätävä yhdelle ihmiselle.
No, nyt se on sitten maalattu koko mökki sisältä valkoiseksi ja sisustettu. 
Sanoin isälleni, että lopettaa sisustuslehtien lukemisen, ettei keksi taas jotain uutta puuhaa tyttärelleen :D 
p.s Laitoin lintukirjat pöydälle ja laitoin sisustuslehdet kaappiin piiloon :D 
Tässä kuvia ennen ja jälkeen.
Kuvien laatu on hiukan huono, pahoitteluni.








Ihanaa viikonloppua Sinulle <3 
- Helinä- 


perjantai 13. toukokuuta 2016

Snadi olohuone



Tervehdys kaikille! 
Pidän kovasti aika simppelistä tyylistä ja jotta olohuoneen fiiliksen saan pidettyä suhtellisen ilmavana ja valoisana, niin yritän olla keräämättä liikaa tavaroita nurkkiin. Suurimman osan olohuoneen huonekaluista olen hankkinut kirppiksiltä sekä kierrätyskeskuksesta. 
Tämä meidän olohuone on siis sisustettu edullisesti... ainoastaan sohva sekä nojatuoli on ostettu Boknäsiltä. 







Kukkia kukkia ja kukkia :) Niitä ei taida olla koskaan liikaa <3  Käytän paljon lasipulloja maljakkoina. 


Kuvassa oleva keltainen kaappi on ostettu kierrätyskeskuksesta muutamalla kympillä. Tämä on ollut joskus palvellut huolto-asemalla. Minä ja miniäni Jenni roudattiin tämä "helmi" kierrätyskeskuksesta ja  reippaina naisina toimme sen kotiin työntämällä ja vetämällä pitkin katuja :D 


Jätin seinän ilman tauluja, koska valaisimen antama valo antaa kauniin valon seinään.

Nämä saviset kipot ja tarjoiluvadit on mun heikkous. Pidän näiden askeettisuudesta. 


Tämän pienen puisen lipaston sain ystävältäni lahjaksi.

Lipasto kierrätyskeskuksesta. Vaihdoin vetimet ja maalasin lipaston valkoiseksi. 






Tässä on isovanhempieni vanha televisiokaappi Fenno vuodelta 1958. Tämä ihanuus on rakkaimpia huonekalujani. 





Tämä oli pakko heittää tähän väliin, koska tämä kuva koristaa olohuonetta. Pääsin ensimmäisen kerran etelänmatkalle Espanjaan. Tässä minä tanssin Isän kanssa ravintolassa. Rakas muisto vuodelta 1975. 

Muutamalla eurolla kirppikseltä kiva ostoskori:). Tässä säilytän telkkarin kaukosäätimet ym.

Mieheni tekemä tiili/lasipöytä. Yhdessä tiilipylväässä on 21kpl tiiliä ja yksi pylväs painaa 100kg. Pöytiä on kaksi eli painoa tiilipylväissä on yhteensä 400kg. Lasilevyt ovat karkaistua lasia. Mä niin tykkään tästä erikoisesta ratkaisusta. Kiitos miehelleni <3 


Tuolit ovat myös kirppikseltä. Nämä koulutuolit saivat uuden kodin meiltä. 


Hauska löytö kierrätyskeskuksesta on vanha kosmetologin lämpölamppu. Toimii siis ihan normaalina valaisimena. 


Mukavaa viikonloppua
- Helinä- 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

MERIKONTTIkesäasunto OSA 3

Pääsin vihdoin sisustamaan merikonttia...
Ihana projekti kokonaisuudessaan !
Rouheus, betoni, teräs, pelti, luonnonmateriaalit sekä pellava. Näistä on Hiltonin sisustus tehty :) :) 
Kuvat: Valokuvaaja Krista Keltanen 
http://kristakeltanenblog.com

Merikonttien eteen rakennettiin suuri terassi ja tila käytännössä tuplaantuu lämpimillä keleillä. Konttien jatkeeksi laitettiin vielä pressu, joka suojaa auringolta ja vesisateelta. Terassin tuolit ovat myös terästä ja ne sopivat kivasti tähän industrialiseen kokonaisuuteen.



Ruokahuone sijoittuu alakerran konttiin ja päätyseinä korvattiin ikkunalla, joka ylettyy lattiasta kattoon saakka. Ruokahuoneen ikkunasta näkyy kaunis järvimaisema.

Ruokailutila sekä sohvanurkkaus sijoittuu yhteen konttiin.
Yhden kontin koko on 6 X 2,5m (15m2.) 

Kontin korkeus 290cm

Seinät tapetoitiin tiiliseinätapetilla ja tämä musta teräskaappi sopii mukavasti muutoin valeaan tilaan. Mietin pitkään, että mitä  laittaisin seinälle taulujen sijasta ja lopuksi päädyin pullo/oksa koristeluun. Tuloksena ainakin persoonallinen seinä :) 


Alakerran kontin päätyseinä korvattiin kokonaisuudessan ikkunalla. Kontti on kapea ja tämän vuoksi teetin puusepällä pitkän ja kapean pöydän. Päydän jalat ovat myös kokonaan puusta, vaikka näyttävät kovasti teräkseltä. Olin erittäin tyytyväinen puusepän työhön. 

Tein sohvan eurolavoista ja tämä on ratkaisu on toiminut hyvin. 

Pieni keittiömme. Industrial 

Tykkään, että astiat sekä purkit ja purnukat saavat olla esille.

Tämä hieno jakkara kuvassa on isäni koulutuoli eli noin 65 vuotta vanha. Tämä on aarteeni <3 

Keittiön toisessa päässä on ovi ulos sekä portaat yläkertaan, missä sijaitsee makuutila.
Keittiö sekä eteinen+portaikko sijoittuu yhteen konttiin. 

Yhden kontin koko on 6 X 2,5m (15m2.)
Kontin korkeus 290cm


YLÄKERTA





Yläkerrassa on kolme makuutilaa sekä vanha hyllykkö. Hyllykön vieressä on vaatekaappi, mikä ei näy kuvassa. 

Tässä oli muutamia kuvia hiltonin sisältä. Seuraavassa postauksessa esittelen sisustustuotteita lähemmin :) 

Kysy ja kommentoi rohkeasti. Kerron mielelläni lisää! 

Ihanaa viikkoa Sinulle <3 
- Helinä-